Miksi stressata, kun voi relata?

12/14/2016


Koska olen työskennellyt kaupan alalla tavalla tai toisella koko pienen ikäni, minulle on vuosi toisensa jälkeen tullut hyvin tutuksi ihmisten joulustressi- Kiukutellaan, kun korttivalikomasta ei löydy juuri sopivaa tontun kuvaa, vaikka samaan aikaan kädessä on jo pinkka. Raivostutaan, kun on jonoa. Huudetaan jos myymälästä ei löydy myyjää heti kun astutaan sisään.

Tietenkin on ihanaa, kun myymälään on kuukausitolkulla rakennettu joulutunnelmaa, lopulta kauppa käy ja hulinaa riittää- Niinhän sen kuuluu mennä. Mutta miten sen saisi tehtyä meille kaikille stressittömästi? Vaikka jotkut kaupat ovat tänä jouluna ensimmäistä kertaa auki jopa vuorokauden ympäri, haluamme silti tuppaantua liikkeelle samaan aikaan. Pitäisikö siis hermoilevan kymmenien joulukorttien lähettäjän sen sijaan tarttua puhelimeen tai jonoja inhoavan tulla kaupoille mielummin aamulla ennen töihin menoa, kuin iltapäivällä? 


Itse en koskaan lähde jouluostoksille, etenkään joulukuussa, koska kuulun juuri niihin ihmisiin jotka inhoavat pitkiä jonoja ja ryysistä. Tämän välttääkseni aloitan joululahjojen bongailun viimeistään elokuussa. Haluan antaa tarpeellisia ja juuri kyseiselle henkilölle sopivia lahjoja, jos lähden etsimällä etsimään randomisti, siinä harvoin onnistun. Nykyaikana kun kaikilla tuntuu olevan jo kaikkea voi lahjan hankinta olla välillä vaikeaa.

Joskus tavaran sijaan voi pakettiin sujauttaa vaikka itsetehtyjä herkkuja. Itselläni on ainakin korkea arvostus saamiini herkkulahjoihin, joita voi nautiskella vielä pyhienkin jälkeen. Joulukoristeluun löytyy ekologisesti sekä edullisesti ideoita myös luonnosta sekä kierrättäen. Itse kävin hakemassa joulukattaukseen juhlavampia astoita Kierrätyskeskuksesta muutamilla euroilla ja jos tuntuu ettei niille ole enää joulun jälkeen tarvetta, voin palauttaa ne samaan paikkaan jollekkin toiselle aarteeksi. 

Ehkä meidän jokaisen olisi hyvä joskus miettiä, että mikä meille tässä joulussa on tärkeintä. Onko se tietyn tontun kuva siinä kortissa vai se että haluaa muistaa toista?


You Might Also Like

0 kommenttia