Sokerittomat letut

11/09/2019


Miltäs kuulostaisi letut, jossa ei ole vehnäjauhoja tai sokeria? Epäilyttävän terveellisiltä? Kaiken lisäksi ne ovat herkullisia sekä helppoja valmistaa. Juuri tämän vuoksi ne kuuluvat meidän hitaisiin sunnuntaiaamuihin. Olemme kokeilleen eri variaatioita, jopa ilman kananmuniakin ja kaikki ovat toimineet!

Parhaimmillaan letut ovat tuoreiden marjojen kanssa, loppuvuodesta rinnalla toimii myös omenat ja kaneli. Isänpäivän kunniaksi mukaan voi laittaa kermavaahtoa, johon makua saa lisäämällä raastettua sitruunan kuorta ja jogurttia. 
Makeampaa kaipaava voi lisätä päälle hunajaa tai siirappia.


Baanani- kauraletut (4hengelle)
2dl kaurahiutaleita
1dl kauraleseitä
2 kpl banaaneja 
2 kpl kananmunia 
3 dl kauramaitoa tai vettä

Soseuta banaanit. Sekoita sose ja loput ainekset kulhoon. Anna taikinan turvota vähintään 15 minuuttia. Voit halutetessasi muunnella sisältöä, mutta taikinan pitää pysyä paksuhkona. Paista lettupannulla ja lisää koloihin tilkka rypsiöljyä. Kaada taikinaa koloihin ja anna paistua keskilämmöllä, kunnes pinta on hyytynyt. Käännä letut ja paista vielä hetki toiselta puolelta.


You Might Also Like

0 kommenttia