Minä vietän jo vähän omaa lomaa, kunnes heinäkuussa pääsemme koko porukka lopulta vapaille. Onneksi mieheni pääsi nyt myös irtautumaan töistä muutamaksi päiväksi. Tämän ansiosta punaisen automme takaluukku täyttyi samantien ja volkkari lähti rullaamaan kohti Hankoa, joka on tietenkin kesä Suomen ykköskohteista.
Matkaan lähtiessämme pienin yleensä sammuu melko nopeasti ja me saamme tilaisuuden rentoutua kahdestaan musiikin soidessa ja maisemien vaihtuessa. Kunnes koittaa se hetki, että hän herää. Silloin on pysähdyttävä, koska elämä potkii- turvaistuin hiostaa, on nälkä ( tai joskus jopa SUPER nälkä ) ehkä myös äkillinen jano tai särkee jonnekkin, esimerkiksi huuleen?
Onneksi tälläkertaa onnistuimme löytämään taas yhden, ainakin minulle täysin uuden aarteen, Fagervik Cafen. Valikoimassa tarjolla on kotitekoisten kakkujen lisäksi suolaisia piirakoita, joihin mukaan tulee vielä pieni vihersalaatti. Reilun kokoisilla piirakkapaloilla sekä porakkanakakulla saimme ruokittua porukkamme jälleen tyytyväiseksi. Plussana mainittakkoon, että eläinasiakkaatkin ovat tervetulleita ja heillekin tarjoillaan juotavaa.
Myös Fagervikin ainutlaatuinen ruukkimiljöö on jo pelkästään vierailun arvoinen. Ruukin voi kiertää kävellen tutusten samalla historiaan sekä museoon, joka on avoinna kesäisin keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Fagervikiin voi tutustua myös oppaan avulla, jonka luennointia mekin onnistuimme aina hetkittäin kuulla. Pihoilla kipitellessä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon se epäreilu fakta, että näissä ihanissa rakennuksissa edelleen asutaan. Mieleen juolahtikin, että olisikohan joku asukkaista jo kyllästynyt upeaan merimaisemaan sekä idylliseen kylätunnelmaan. Minä voisin muuttaa tilalle!