Nämä aurinkoiset päivät

6/13/2018


Blogi on elänyt alkuvuoden hiljaisuudessa, ihanaa on ollut kuitenkin huomata että ette ole täysin kadonneet vaan blogissa on edelleen ollut satunnaisia vaeltelijoita. Kiitos tästä!

Kuluva vuosi on tuonut tullessaan niin paljon uusia tuulia, että ne ovat vieneet energian kaikelta tekemiseltä, vaikka kivoja juttuja ovatkin! Ensinnäkin päätimme kaikesta säästöjen uupumisesta huolimatta mennä naimisiin elokuussa. Jossain vaiheessa havahduimme miten paljon häiden suunnittelu vie aikaa ja dineros! Olemme kuitenkin saaneet auttavia käsiä joka suunnalta- kaasoni suorastaan pommitti minua viesteillä "voinko auttaa?", kunnes tajusin vähän helpottaa tekemisen taakkaamme. Terveiset Marialle, puss! Sekä kaikille muille tarjoutuneille apulaisille, jotka ovat nähneet vaivaa saadaksemme juhlamme mahdollisiksi.

Kun sitten elokuussa häistä selviämme alkaa uuden kotimme remontti, mutta tästä myöhemmin lisää, kunhan muutama mutka on vielä selvitetty suoraksi. Näiden muutamien suunnitelmien lisäksi aloitin keväällä uuden työn, joka tempaisi hurjaan kasvuunsa samantien. Tämän kaiken keskellä luin kaikki metro- ja bussimatkat pääsykokeisiin, joista toivon selviäväni surkeasta valmistautumisestani huolimatta. Säälipaikkoja ei vissiin ole jaossa?

Kaikkien muiden suomalaisten tapaan pitää loppuun vielä jaaritella säästä, koska sehän on lyönyt meidät aivan ällikällä! Auringolla on minulle ollut ainakin pysäyttävä vaikutus, pitäähän sitä nyt nauttia kun se kerrankin paistaa. Toisaalta haluaisin vain ajella kaikki nämä aurinkoiset päivät bussillamme ja viettää aikaa ulkona, mutta siihen paljon odotettuun kesälomaan on vielä aikaa. Onneksi kaikesta huolimatta olemme siihen saaneet muutamia tilaisuuksia ja ajatukset häistä sekä arjesta ovat saaanet hetkeksi väistyä. 



You Might Also Like

0 kommenttia