Visuaalinen Tukholma

3/24/2016



Vierailemme Tukholmassa mieheni siskon luona useammankin kerran vuodessa. Tukholma houkuttelee myös muutenkin, siellä voi tuntea suurkaupungin hengen ja visualisti voi haistella trendejä sekä hakea inspiraatioita.

Vaikka yleensä en jaksa jaaritella, kuinka siellä Ruotsissa kaikki on niin paljon edistyksellisempää kuin täällä meillä- nyt siihen kuitenkin ryhdyn. Koska visualistin näkökannalta harmikseni jouduin toteamaan, että olemme Suomessa vielä kovin lastenkengissä visuaalisen markkinoinnin suhteen. Tuntuu, että kyseistä asiaa ei täällä vielä edes tiedosteta ja se näkyy. Toki tunnelmallisia kahviloita ja putiikkeja Suomessakin on (olenhan niistä itsekkin blogiin useammastakin kirjoitellut), mutta niitä voisi olla paljon enemmän. Miettikääpä esimerkiksi kuinka monta upeaa kukkakauppaa tiedätte? Minulle ei kovin monta tule mieleen. 

Kamera ei kuitenkaan tällä reissulla käynyt kuumana vaan keskityimme minun pienen putiikkien vilkuilun lisäksi lähinnä vanhan kaupungin ihailuun, laivan hissien ihmettelyyn ja hyvään ruokaan sekä tietysti toisiimme. Mutta seuraavalla Tukholman reissulla käykääpä vilkaisemassa Åhlèns cityn ylemmän kerroksen kahvila. Ja tiedätte mitä tarkoitan, kun asiat ovat mietitty viimeiseen asti, servettejä myöten.



You Might Also Like

0 kommenttia