Kun lasta purraan tarhassa

9/03/2016



Se on ihan normaalia, että lapset puree, meille selitettiin viime tammikuisessa kokouksessa tyttäremme päiväkodissa. Mukana keskustelussa olivat hoitajat, heidän esimiehensä, psykologi sekä meidän lisäksi kaksi muuta huolestunutta vanhempaa.

Tapamiseen syynä oli koko syksyn kestänyt pureminen päiväkodissa. Oli lapsia jotka purivat ja lapsia ketä purtiin, meidän tytär kuului jälkimmäisiin. Kuului lapsi sitten kummalle puolelle tahansa, on tilanne ahdistava. Lähes päivittäin hän lähti viime syksynä kotiin hoidosta verestävillä mustelmilla tai hampaanjäljillä. Yritimme jo kuukauden jälkeen ottaa yhteyttä päiväkodin kautta vanhempiin, joiden lapsi puri muita, mutta vanhemmat halusivat pysyä nimettöminä. Päiväkodista sanoivat puremisen olevan valitettavaa normaalia taaperon käytöstä, koska lapsi ei vielä osaa ilmaista itseään puhumalla. Ja niinhän se menee- lapset purevat, ne lyövät ja raapivat!

Mutta kai tällaisella käytöksellä joku raja on?



Puremista ei syksyn aikana saatu kuriin, vaikka ensimmäinen lapsi lopetti sen, aina tuli uusi. Konkreettisia muutoksia ei kuitenkaan päiväkodin rutiineihin tullut, mikä ihmetyttää edelleen, koska tilanne oli varmasti henkilökunnallekkin ikävä. Tuntui vain lähinnä tulevan sekavia selityksiä ja eriäviä mielipiteitä hoitajilta. 

Tietenkin myös muut vanhemmat olivat tuskastuneita asiasta, etenkin ne joiden lapsia purtiin. Päiväkoti ei kuitenkaan maininnut puremista edes vanhempainkokouksessa vaan vanhempien piti ottaa se itse esille. Ongelman jatkuessa talveen, tuli paikalle psykologi tutustumaan päiväkodin toimintaa pariksi viikoksi ja antamaan henkilökunnalle neuvoja tiukkoihin tilanteisiin. Tämäkään ei auttanut! 

Lopulta saimme järjestettyä kokouksen, johon osallistui meidän lisäksi sillä hetkellä purevan lapsen vanhemmat. Kokouksessa päiväkodin kanta oli että kaikki mitä oli tehtävissä, oli tehty oikein. Mutta jotenkin kaikesta jäi kuva, kuin olisi ollut ongelma, mutta siihen ei haettu ennaltaehkäisyä, sen sijaan keskityttiin vain siihen, että itse tilanteissa toimittiin oikein. Käytännössä se tarkoitti sitä, että purevaa lasta toruttiin ja purtua lohdutettiin sekä laitettiin salvaa purujälkiin.

Tuntui kuitenkin helpottavalta jutella toisten vanhempien kanssa ja oli hyvä kuulla, että myös purevan lapsen vanhemmat kokivat tilanteen erittäin stressaavaksi. Sovimme viettävämme päivän yhdessä, jotta lapsemme tutustuisivat toisiinsa ja ehkä näin pureminen loppuisi.

Ja niin pureminen loppuikin tyttäremme osalta! Toki tilanne oli puolen vuoden jälkeen päiväkodissakin jo hellittänyt, mutta aina silloin tällöin edelleen näimme puremisia.

Tänä syksynä tyttäremme aloitti uudessa päiväkodissa, koska vanhasta tarharakennuksesta löytyi keväällä hometta.  

Kun viime syksyn painajaisesta on selvitty, on myös tyttäremme käytöksessä aivan uusi luku aloitettu! Hän on iloinen, ei jännitä tarhaan menoa ja leikkii muiden lasten kanssa.

Tarkoitukseni ei ole tässä syytellä ketään, mutta toivoisin ettei tällaisista asoista vaettaisi vaan aikuiset pysyisivät avoimina ja tekisivät yhteistyötä.


Ettei sen pienen tytön tarvitsisi olla se urhein!   

You Might Also Like

0 kommenttia