Naistenpäivänä

3/08/2019


Naistenpäivä on juhlapyhien tapaan kaupallistunut, mutta takana on kuitenkin tärkeä yhteiskunnallinen sanoma. Vaikka Suomi yleensä mielletään tasa-arvon mallimaaksi ja moniin muihin maihin verrattuna asiat ovat meillä hyvin. Kuitenkin meillä Suomessakin on vielä paljon tehtävää.

Euroopan Unionin perusoikeusviraston tutkimuksen*(2014) mukaan Suomessa:

 47 % kaikista naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa täytettyään 15 vuotta. EU:n keskiarvo on 33 %.



 71 % naisista on kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää täytettyään 15 vuotta. EU:n 28 jäsenvaltion keskiarvo on 55 %. 



Meillä myös edelleen nainen saa samasta työstä keskimäärin vähemmän palkkaa kuin mies.


Itse olen ollut siinä suhteessa onnekas etten ole Suomessa kokenut seksuaalista häirintää ja ulkomaillakin vain kerran, Intiassa. Työelämässä olen kuitenkin useasti kokenut naisena saaneeni eriarvoista kohtelua. Minulta on työhaastattelussa kysytty koska olen hankkimassa lapsia ja muutamassa työpaikassa taukotilan siivoojaksi työporukasta valittiin aina nainen, vain koska naiset ovat siivoomisessa parempia, hoitavat semmoiset hommat kotonakin. Kiitos äitini, joka on aina ollut tasa-arvon puolestapuhuja. Hänen avullaan olen uskaltanut epäkohtiin puuttua, tunnistaa piirteet kun minua, naisena, yritetään kohdella erilailla ja vaatia tasa-arvoista kohtelua. Kuitenkaan meistä kaikista ei ole siihen ja usein hyssytellään, vähätellään ongelmaa. Flirttaamista ja häirintää voi toki olla vaikea joskus erottaa, sillä ihmisten sietokyky ja kokemukset ovat erilaiset.    


Pienen tytön äitinä haluan muistuttaa, että naistenpäivä on muutakin kuin kukkakimppu, työ ei ole vielä tehty. Ja jos sen kukkakimpun haluaa ostaa, ei siinä mitään- toisen ihmisen ilahduttamisessa ei ole mitään väärää.



Upeaa naistenpäivää!

You Might Also Like

0 kommenttia