Kesätukka ja sen mukana tulleet ilmiöt

5/10/2016


Aina keväisin kun peilistä takaisin katsoo talven väsyttämät kalpeat kasvot, alkaa jossain vaiheessa tuntua siltä, että olisi aika antaa kesän tulla omaankin olemukseen. Näin kävi tänäkin keväänä ja valon innoittamana marssin lähimpään kampaamoon- nyt lähtee tukka kevyemmäksi. Niinhän se keveni, ainakin kymmenellä sentillä. Jälkeenpäin tuntui hyvältä saada kuivuneet latvat pois ja vähän extraakin.

Mutta vielä ihanammalta tuntui, kun vain reilu viikko tämän kevennyksen jälkeen olen saanut keventää myös pipon ja villatakin pois. Eilen lakanaakin valkoisemmat jalkanikin näkivät ensimmäistä kertaa auringonvaloa ja joka kerta se tuntuu yhtä kauhistuttavalta. Hädissäni olen kaivanut kesäkenkiä esille ja pakannut jopa yhdet talvikengätkin pois, muut ovat vielä varalla viileyksiin.

Kotona on kuitenkin virallisesti avattu terassikausi, vanhat lattialaudat on maalattu, kukkiakin hankittu ja jokainen ylimääräinen hetki siellä vietetty. Kyllä tämä on mukavaa!  


You Might Also Like

0 kommenttia