Tunteita nostattava kirje

6/01/2015



Huomasin perjantaina saaneeni postia Espoon kaupungilta. En kuitenkaan heti hoksannut mitä se koskee ja koska kirje oli tullut Netpostiin, en päässyt sitä juuri silloin avaamaan. Kuumeisesti mietin mitä asia voisi koskea ja mieleni matkusti eri vaihtoehdoissa kiihkeästi. Kunnes kun istuin koneen ääreen ja olin näpyttelemässä tunnuksiani, välähti päässäni, se on ilmoitus tyttäremme päivähoitopaikasta. Ja niinhän se oli! Elokuussa meidän pikkuinen lähtee tarhaan. Apua! Vaikka kuinka olen yrittänyt valmistautua tähän henkisesti, silti minut valtasi tunneryöppy. Ensimmäisenä minut valtasi suuri suru, ei vielä, siitähän on vasta puolitoista vuotta. Miten niin pieni voi pärjätä YKSIN ja siellähän tulee äitiä kauhea ikävä...vai oliko se niin, että äidillä tulee?! Hengähdyksen jälkeen tunsin jo iloakin, tarhassa pääsee leikkimään kavereiden kanssa ja siellä on paljon touhua koko päiväksi. Itsellekkin tekee ihan hyvää päästä takaisin aikuisten maailmaan.
 Mutta vaikka kuinka on välillä kiukuttanut ja kyllästyttänyt jatkuva tarpeellisena oleminen, tulee minulla silti ikävä näitä yhteisiä päiviä.
 Päiviä, kun meillä oli kaikki aika olla yhdessä. 

You Might Also Like

0 kommenttia