Raakaruoka-aika!

11/04/2014


Sanaan raakaruoka törmäilee milloin missäkin. Käsitteenä raakaruoka tuo minulle mieleen ensimmäisenä idut ja terveysruoan
 - ei herkuttelua! 
Masentava marraskuu sai minut kuitenkin etsimään piristyskeinoja. Ja sattumanvaraisesti ajauduin lukemaan Outi Rinteen "Raakaruoka-aika" kirjaa. Yllätyin positiivisesti, että raakaruoka onkin jotain aivan muuta. Pizzaa, hampurilaisia, pihvejä ja makeita jälkiruokia! Ja kaikki nämä herkullisina että terveellisinä. Vapauttava ajatus vai mitä? Tuttujen herkkujen uudet vaatteet voivat olla hämmästyttävän aidot, mutta rapsakka maku voi vähän yllättää. Ei kuitenkaan tarvitse olla kovakaan porkkanafani huomatakseen, että helppoihin vihannessmoothiehin voi tulla jopa himo. Innokkaasti odotan myös, että pääsen kokeileemaan jälkiruokareseptejä. Valkaistun sokerin sijaan raakakokki makeuttaa herkkunsa taateleilla ja muilla kuivahedelmillä, hunajalla tai agavesiirapilla. Luonnolliset makeuttajat eivät nosta verensokeria yhtä ärhäkästi.
Täysin raakaruoalle tuskin pystyn heittäytymaan, sen verran suuri perinteisen hampurilaisten ystävä olen. Mutta osana ruokavaliota, raakaruoka ei kuitenkaan kuulosta hassumalta idealta. 

Lähde: Outi Rinne Raakaruoka-aika!

You Might Also Like

0 kommenttia