Ehkä muistatte viime keväänä tekemäni lupauksen: tehdä arjessa tilaa itselleni. Halusin voida paremmin, enkä tarkoita, että minulla olisi mitenkään erityisen huono olla. Tuntui vain etten oikein osannut pysähtyä kuuntelemaan mitä minulle kuuluu. Kroppa reistaili ja väsytti jatkuvasti, kaippa se jotain yritti kertoa.
Kohtalo puuttui peliin. Ilmoittauduin viime talvena taiteellisen valokuvauksen kurssille, sen aloitus osui kuitenkin juuri samalle viikolle kun lähdimme Fujairahiin. Koko kurssi palasi mieleeni tietenkin vasta silloin kun upotimme emiraatissa varpaamme hiekkaan ja anoin Helsingin kansalaisopistoa siirtämään maksuni toiselle kurssille. Ainoa kurssi jolle oli vapaita paikkoja ja kiinnosti, oli meditaatio Vietnamilaisen nunnan Le Linhin opastuksella. Minulla on meditaatiosta ollut vaihtelevia kokemuksia, olen yrittänyt kuunnella äänikirjoja ja tehdä muiden hyväksi havaitsemia metodeja, istunut hiljaisuudessa, mutta silti en ole lopettanut kävelemästä päälläni. Ehkä voisin vielä kerran kokeilla oppia kävelemään jaloillani. Jospa ne saisivat minut pysähtymään
Kohtalo puuttui peliin. Ilmoittauduin viime talvena taiteellisen valokuvauksen kurssille, sen aloitus osui kuitenkin juuri samalle viikolle kun lähdimme Fujairahiin. Koko kurssi palasi mieleeni tietenkin vasta silloin kun upotimme emiraatissa varpaamme hiekkaan ja anoin Helsingin kansalaisopistoa siirtämään maksuni toiselle kurssille. Ainoa kurssi jolle oli vapaita paikkoja ja kiinnosti, oli meditaatio Vietnamilaisen nunnan Le Linhin opastuksella. Minulla on meditaatiosta ollut vaihtelevia kokemuksia, olen yrittänyt kuunnella äänikirjoja ja tehdä muiden hyväksi havaitsemia metodeja, istunut hiljaisuudessa, mutta silti en ole lopettanut kävelemästä päälläni. Ehkä voisin vielä kerran kokeilla oppia kävelemään jaloillani. Jospa ne saisivat minut pysähtymään
Kokeilu osoittautui yhdeksi parhaimmista jutuista vähään aikaan. Se oli kuin matka mieleen, joka oli levoton karkaileva ja pystyyn kuollut. Infotulva mitä aivomme saavat päivittäin on niin valtava, että läsnäolo hetkessä on vaikeaa. Selailemme puhelimiamme jatkuvasta, katsomme televisiota, annamme mielen harhailla, olemme jossain muualla, kuin käveleviä zombieta. On vaikeaa keskittyä, koska pää käy täydellä teholla. Minun mieleni on juuri tällainen, kokoajan menossa, aina askeleen edellä. Eikö päivässä voi ottaa vaikka vartin verran paussia, katsoa ympärilleen, miltä kaikki näyttää juuri nyt. Ei eläisi menneessä, eikä tulevassa, mutta se on yllättävän vaikeaa.
Tykästyin Le Linhiin heti, siihen miten hän avasi meille mindfulnessin oppeja ja ymmärtämään sitä, että aina ei tarvitse mennä sinne, missä on levottomuutta ja stressiä. Välillä hymähtelin itselleni "tässä sitä nyt ollaan", kun kävelin ringissä minulle täysin tuntemattomien ihmisten kanssa hokien mantraa "Olen läsnä, olen onnellinen." Rentouduin lattialla maatessani niin, että usein nukahdin, vaikka olin aivan pirteä. Lopulta tuntui niin hyvältä, että ajattelin jos kerran kaikki tämä tarvitaan, että osaa pysähtyä, niin olkoot. Voin käydä kerran viikossa nukkumassa Kallion kansalaisopiston kivikovalla lattialla ja kokea yhteyttä ihmisten kanssa joita en ole koskaan nähnyt tai joihin tuskin tulen tutustumaan sen lähemmin. Jatkoin koko kesän läsnäolon harjoittelua ja kiitin itseäni. Tämä on askel eteepäin.
Mikäli haluat päästä hyvän opettajan ohjaukseen Le Linh opettaa mindfulnessia ainakin Helsingin aikuis- ja työväenopistolla. Lisäksi myös Vantaalla.
