Vappubrunssi simppelisti

4/28/2019



Vappu tuntuu aina yllättävän, kuten kevät yleensäkin- niin nopeasti valo hiipii aamuihin herättämään ja yhtäkkiä talvitakissa huomaakin pakahtuvansa. Sitten ollaankin jo valitsemassa vappupalloa, Frozen piti pintansa tänäkin vuonna. Päivän ennen aattoa todennäköisesti soittelemme viime tinkaan, jos joku meidät vielä huolisi mukaansa. Innostumiseen vaikuttaa pitkälti ilma, sateella harvoin houkuttaa lähteä liikenteeseen, mutta aurinko saa juhlamielen kohoamaan. Tänä vuonna näyttää lupaavalta, ihanaa! Olemme kuitenkin varautuneet simppelisti, riippumatta ollaanko sitten sisällä tai ulkona. Kokosin muutamia hyväksi todettuja ideoita jotka voi helposti valmistaa brunssille tai pakata mukaan piknikille.


Rapu avokadosalaatti

(2 annosta)

Salaattisekoitusta (n.75g)

150 g ravunpyrstöjä 

1 valkosipulin kynsi

1 sipuli

2 avokadoa

Kastike:

3 rkl avokadoöljyä tai oliiviöljyä

3 rkl sitruunamehua

½ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

Paloittele valkosipuli sekä sipuli ja kypsennä ravunpyrstöt sipulisekoitteessa pannulla. Jos käytät pakasteita, valuta pannulla sulavista ravunpyrstöistä ylimääräinen neste pois. ( Vinkki! jos haluat ohittaa tämän vaiheen voit käyttää vaihtoehtoisesti valmiita suolaliemessä olevia ravunpyrstöjä, ne tarvitsee kumota vain siivilään). Sekoita kastikeainekset ja levitä salaattisekoitus lautaselle. Lisää pyrstöt, avokadot ja kaada päälle kastike. Mikäli salaattia ei tarjoilla heti, kannattaa sitruunaa lisätä vielä avokadojen päälle estäkseen niitä tummenemasta.



Mansikka skumppa

Jäämurskaa
Mansikoita
Kuohuviiniä tai shampanjaa
Koristeeksi mansikanlehtiä tai yrttejä



Tämä yhdistelmä sopii todella hyvin pähkinäcrunchersien kanssa. Menee myös ilman jäämurskaa, mikäli jäitä ei ole saatavilla.



Pähkinäcrunchersit

(10kpl)

10 cream cracker- keksiä
30g Nutellaa ( myydään 15g matkakoossa)
39g Tummaa suklaata
suolapähkinöitä

Sulata suklaa ja sekoita siihen Nutella. Voitele keksit sekoitteella ja sirottele päälle pähkinöitä. Laita  crunchersit kylmään yön yli. Jos otat keksit mukaan piknikille, ota kylmästä vasta juuri ennen lähtöä!

Tämän reseptin löysin muutama vuosi sitten Anikó Lehtisen kirjasta Ulkona* ja ihastuin ideaan heti. Vuosien varrella olen muokannut ideaa hieman ja tässä minun versioni.

Kantolalla on muuten myös ruis crackerssejä, joissa maku hieman syvempi. Maistoimme niitä ensimmäistä kertaa, mielestämme olivat jopa parempia kuin alkuperäiset. Myös pähkinöitä kannattaa vaihdella ja suklaasta kokeilla eri variaatioita. 




Salaatin rinnalle sopii hyvin vaikka banaanileipä tai bagelit ja pöytään voi lisätä perinteisiäkin vappuherkkuja. Näiden kanssa kivasti toimivat myös erilaiset vartaat*, joita mekin tykkäämme usein helppoutensa ansiosta grillata.

Mitä teidän vappupöydästä löytyy?

Herkullista vappua!


You Might Also Like

2 kommenttia