Haltialan pääsiäinen

3/28/2016


Kuvista päätellen voisi luulla meidän lähteneen kauaksikin. Tosiasiassa olimme kuitekin Helsingissä Haltialan tilalla.

Pääsiäisen innoittamana ajattelimme mennä ihmettelemään lampaita ja muita eläimiä, mutta paikan päällä huomasimme, että saman idean ajamana siellä oli moni muukin -Kotieläintila muistutti ennemminkin festari aluetta! Hevosten sijaan pellot olivat täynnä autoja ja jos olisi halunnut nähdä edes vilahduksen päätähdistä tai juoda odotellessa kupin kahvia, oli aina käveltävä armottoman jonon perälle. 

Lampaat jäivät siis näkemättä, meidän kaikki 10 jalkaa olivat melkein napaa asti täynnä kuraa ja pientä koiraa pelotti ponit, mutta heinäpaalit olivat hauskoja, peloilla kävely oli mukavaa. Mahdoton sumuverhokin toi kuvaamiseen omanlaistaan kaunista tunnelmaa. Elämyksiä ne on nekin!
  


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Niin ihana tunnelma kuvissasi, oli sitten sumuverhoia tai ei.
    Ihanaa alkavaa arkea!
    XX

    VastaaPoista