Vähän väsyttää!
11/05/2015
Lähipäivät ovat olleet yhtä juoksua, väsymystä, naurua ja jännitystä sekä yksi suuri taistelu omenan jämistä.
Olen tänään niin väsynyt! Joku on saattanut kuulla sen suustani ennenkin, mutta ehkä voisin kutsua olevani vaikka poikkeuksellisen väsynyt. Surffailu koulun, perheen ja työn välillä on joskus yhtä kilparataa. Juokse sinne, juokse tänne ja yritä muistaa kaikki sillä välillä.
Satuin saamaan alku viikoksi kivan keikan, jossa minun piti toimia rekvisitöörinä, luoden tyhjään halliin kotoisa lounge nurkkaus. Jännitin tietysti hommaa kauheasti ja murehdin jokaisesta törröttävästä langasta ja liian muhkeasta tyynystä. Mutta kaikki meni onneksi hyvin, ilman suurempia yllätyksiä tai paniikkeja.
 |
| Kuva Laura Hahkala |
Työn lomassa olen hoitanut koulutehtäviä ja stailannut vielä illan pimeinä tunteina syksyn uutuksilla mallinukkeja, yrittänyt aloittaa työnäytekansiota ( Huom! Yrittänyt, mitään ei ole vielä dokumentoitu ) sekä vastannut jos minkälaisiin kyseilyihin opiskeluiden etenemisestä. Ja tänään jo odottaa kasallinen uusia tehtäviä, joihin pitäisi löytää taas sisäinen luova minä.
Mutta ainut mitä olen saanut aikaiseksi oli aamulla tyttäreni kanssa käyty taistelu omenan jämistä. Hän siis halusi syödä omenan ennen ulos lähtöä.
Ensin nakerretaan pala kuorta irti...laitetaan kuori lattialle, uusi pala ja kuori lattialle... Kun vihdoin puolet omenasta on syöty ja siitä ei varttiin ole maistettu palaakaan enää, yritän saada hänet luopumaan siitä. Se ei käy! Väsyksissäni annan hänen ottaa omenan rattaisiin mukaan. Mutta en hoksannut, että eihän lapasia tietenkää saa laittaa ja omenaan ei missään nimessä saa koskea! Saan toisen lapasen, kun siirrän omenan nopeasti toiseen käteen.
Lopulta en jaksa enää antaa periksi ja otan omenan sekä laitan lapaset käteen. Jonka jälkeen tyttäreni raikuva huuto kaikuu kauniisti syksyn lehtien putoillessa maahan.
Oliko ne nämä ruuhkavuodet mitä sitten haikeasti muistellaan vanhana?
 |
| Kuva Laura Hahkala |
0 kommenttia