Sitä oikeaa odotellessa

9/04/2015



Syksyn viimeisiä lämpimiä päiviä ulkona viettäessämme lueskelin samalla Glorian kotia. Elokuun numerossa 08/15 oli hauska kirjoitus päätoimittaja Tytti Kontulalta ostopäätöksistä. Ehkä samaistuin Tytin kirjoitukseen, koska muutimme uuteen kotiimme* noin puoli vuotta sitten ja neliöiden sekä perheen kasvaessa uusia hankitoja on ollut pakko tehdä. Mutta miten harmittavaa se onkaan, kun päässä on tietty visio vaikkapa keittiöpöydästä ja juuri sellaista ei löydy mistään. Ollaanko ilman pöytää vai ostaakko väliaikaisesti korvaavan vai pitäisikö tässä nyt lopettaa visiot ja tyytyä siihen mitä on tarjolla?

Onneksi nykyään internet tarjoaa erittäin laajat ostosmahdollisuudet ja jos väliaikaisiin ratkaisuihin pitää ryhtyä, kierrätettyä tavaraa löytyy edullisesti tai kaverilta voi ottaa "hoitoon" huonekaluja. Tai sitten vain on jäätävä odottelemaan sitä oikeaa. Tytti Kontula oli esimerkiksi kytännyt oikeankokoista ja -väristä lipastoa eteiseen viitisen vuotta. Kunnes sitten kerran autoa ajaessaan hän oli huomannut antiikkiliikkeen ikkunassa täydellisen lipaston. Kymmenen minuuttia myöhemmin piironki oli jo hänen takakontissaan, viisi minuuttia tästä oli kulunut parkkipaikkaa etsiessä. 

Sitä oikeaa ei siis ole helppo löytää ja joskus odottavan aika on pitkä. Mutta silti olen alkanut tekemään ostopäätöksiäni harkitummin, tarvitsenko/ haluanko minä juuri tätä? Ehkä lattialla en jaksaisi syödä viittä vuotta jos oikeanlaista keittiönpöytää ei löytyisi. Mutta kuten Tytti kirjoitta ennemmin tai myöhemmin se oikea tulee vastaan, eikä hutiostoksia tai kompromisseja tule tehtyä. Entä mistä sen tunnistaa sen oikean? Kyllä sen sitten huomaa.   




You Might Also Like

0 kommenttia